Asiakkaan kynästä

Viimeinen laihdutus -ohjelma voisi yhtä hyvin olla nimeltään Ensimmäinen laihdutus - niin suuri ero kaikkeen aiemmin laihdutukseen liittyvään on ollut! Tutustu Margitin tarinaan.

Margit, Helsinki

Olen nyt ohjelman puolivälissä ja nautin ajatuksesta, että vielä on monta kannustavaa viikkoa edessä. Viikkorytmi on ihanteellinen, vaikka on mahdollisuus edetä nopeamminkin. Koen kuitenkin, että yksi aihe viikossa auttaa rauhoittamaan koko prosessia. Maltti, joka on aiemmin aina puuttunut, on nyt voimakkaasti läsnä ja edesauttaa uuden asenteen omaksumista merkittävästi.

Jatka lukemista ja hyppää mukaan Margitin tarinaan...

Suhde painonhallintaan on normalisoitunut

Asiantuntija podcasteissa on parasta aiheiden vaihtelevuus eri asiantuntijoiden tulokulmista johtuen. Laihdutusta tarkastellaan kokonaisvaltaisena ja yleisinhimillisenä asiana.

Painonhallinnan ajatus on matkan varrella normalisoitunut ja järkevöitynyt huomattavasti. Pikalaihtumisen ajatus on haihtunut ja tilalle tullut enemmänkin omaan painonhallintaan vaikuttavat tekijät konkreettisena.

Olin jo luovuttanut mahdollisuuden laihtua ja erilaiset lääkitykset olivat pikkuhiljaa hiipineet hoitamaan verenpainetta ja astmaa. Nyt alan ajatella, että mahdollisuus näiden vähentämiseen ja uniapnean, sekä refluksin paranemisen suhteen alkaa olla todellisuutta.


Alun skeptisyys lihavuuslääkkeitä kohtaan helpottui

Etälääkärin vastaanotto oli upea mahdollisuus esitietolomakkeineen.

Puolen tunnin aikana ehdittiin todella pitkälle ja sain hyvää tietoa lihavuuslääkityksestä, jota päädyttiin kokeilemaan toistaiseksi erinomaisin tuloksin, vaikka olinkin omalla kohdalla aluksi skeptinen. Haittavaikutuksetkin ovat kuukauden jälkeen helpottaneet. Paino laskee tasaisesti ja rauhallisesti. Saavutan lääkkeiden tuella sen, mitä pelkkä syömisen kontrollointi ei onnistunut saavuttamaan.

Elämänhallinnan ollessa kohdallani jo kunnossa - uni, liikunta ja ruokavalio eivät yksin riittäneet ja tämä on omiaan aiheuttamaan stressiä. Nyt lääkkeen tuella homma toimii, vaikka mitään muuta en ole muuttanut. Se auttaa rentoutumaan, stressi on poistunut laihdutuksen tiimoilta ja arvostan sitä suuresti.

Kehosuhteeni ja suhde ruokaan on rauhoittunut, jo se yksin on tämän kurssin arvoinen juttu!​​​​​​​


Rauhoitun asian äärelle, podcasteja kuunnellen

WhatsApp toimii hienosti.

Kaikki löytyy yhdestä viestistä helposti, mikäli haluaa kuunnella jonkin osion uudelleen. Nautin todella siitä, että asiat ovat kuunneltavassa muodossa, se auttaa minua rauhoittumaan viikko-ohjelman äärelle, kun ei ole visuaalisia ärsykkeitä. Olen kuulemalla oppija, siksikin tämä on mieluisaa.​​​​​​​


Tulokset yllättivät!

Toistaiseksi olen 13 viikon aikana saanut 6kg painoa alas, se on enemmän kun vuosiin ja nyt jaksan uskoa, että kun jatkan samalla tyylillä, saan koko vakavan ylipainokuorman aikanaan pois.

Kiitos kurssista, omalla kohdallani se on ollut käänteentekevä apu matkallani kohti painonhallintaa!

- Margit


Margit on osallistuneena Viimeinen laihdutus pilottiryhmään, joka starttasi tammikuussa 2023.



Viimeinen laihdutus -ohjelman on suunnitellut Painoklinikan asiantuntijatiimi.


Viimeinen laihdutus on ensimmäinen painonpudotusohjelma, jossa lääketiede on laihdutuksen apuna. ​​​​​​Ohjelma koostuu asiantuntija -sekä viikonloppu -podcasteista, jotka auttavat elämäntapamuutoksessa. Saat sisällöt WhatsAppin välityksellä puhelimeen.

Ohjelmaan sisältyy painonhallintalääkärin etävastaanotto, jossa saat arvion laihdutuslääkityksen sopivuudesta sekä määräyksen sen aloittamiseen.


Painoklinikka on suomalainen edelläkävijä lihavuuden hoidossa ja painoterveyden kehittäjänä. Toiminta perustuu lääketieteeseen, tutkimustietoon ja terveydenhuollon ammattilaisten laajaan painonhallinnan osaamiseen.


Painoklinikan asiantuntijat ovat auttaneet tuhansia suomalaisia pudottamaan painoa ja voimaan paremmin, nyt on sinun vuorosi!